Katri Ylander

[Hiiri]

Huomasin tuossa, että tytön levyltä löytyy yksi Lasse Kurki-sävellys. Mikä on kappaleen historia? Onko vanha/uusi, tehty tarkoituksella jollekin muulle kuin Lemoille... ?

[Lasse]

Se on itse asiassa sävelletty ihan suoraan Katria varten. Katrin levy-yhtiöukko, Janne Halmkrona, kysyi minulta, josko haluasin tehdä Katrille biisejä ja ajattelin, että mikäs siinä, kun tyttö kerran osaa laulaa ja taustajoukotkin olivat kunnossa. Se on siis varsin tuore sävellys.

[annanas]

Mutta kerropa Lasse, että eikö tuo sodi kovasti sitä kaikkea vastaan, mitä olet Idolsista ja Idols-kilpailijoista aiemmin sanonut? Esim. ettet halua olla tuollaisen musiikin kanssa missään tekemisissä tai ettet koe olevasi "samalla alalla Idols-tähtien kanssa"? Oliko raha periaatteita tärkeämpää, vai mikä lie syy
Peace

[Lasse]

No niin, hyvä kun kysyit! Lyhyeen kysymykseen pitkä vastaus:

Haastatteluista kun irrotetaan lause sieltä ja toinen tuolta, usein käy niin, että ne irtolauseet tulkitaan väärin. Esim. "Koen olevani eri alalla Idolsien kanssa" (vai miten se nyt menikään) ei ole tarkoitettu mitenkään negatiiviseksi kommentiksi, kuten monet ovat sen ehkä kokeneet. Jos sanoisin, että "En koe olevani samalla alalla kansanedustajien tai taksikuskien kanssa", sitä tuskin tulkittaisiin taksikuskeja ja kansanedustajia alaspäin katsovana kommenttina.

Eri alalla olemis -ajatuksen ytimessä piilee jotain sellaista, että monien Idols-kandidaattien arvojärjestyksessä musiikki ei taida tulla ihan ensimmäisenä, kun kilpailuun ryhdytään; useimpien idolikokelaiden mielestä laulaminen on tietenkin kivaa, mutta musiikin ohella kiehtoo julkisuus ja nopea suosio - se tuskin on salaisuus. Vasta paljon myöhemmin prosessin edetessä ryhdytään miettimään, että millaista musiikkia sitä tekisi. Ja kuten televisiossa olemme saaneet todistaa, sillä ei ole niin väliä, että millaista se on, pääasia, että saa laulaa. Idolseissa kyse on ensisijaisesti viihteestä, ja sehän on vallan mainio asia se, kyllä maailma viihdettä tarvitsee.

Itse en koe olevani ensisijaisesti viihdealalla, koska tärkein motiivini on tehdä musiikkia, joka saa itseni ja toivottavasti jotkut ihmiset ajattelemaan ja tuntemaan. Musiikkia, jota minun on pakko tehdä, jos haluan pysyä onnellisena ja ehjänä ihmisenä. Olen vanhanaikainen mies ja uskon, että musiikilla voi olla ihmisen elämässä suuri merkitys. Uskon, että hyvä musiikki voi muuttaa yksilön maailmaa ja hänen tapaansa tarkastella esimerkiksi tätä elämää. Minulle on käynyt niin. Uskon vilpittömästi, että jos maailmaan saataisiin jollain konstille kaikille yhtä aikaisesti kuulumaan jokin Stevie Wonderin kauniista lauluista, maailmassa olisi ainakin sen aikaa, pienen hetken, maailmanrauha. Minulle musiikki on kulttuuria, sielunravintoa, jotain, joka parantaa, inspiroi ja joskus saa jopa voimaan pahoin. Ja älkää ymmärtäkö minua väärin, sillä tietenkin sitä toivoo, että oma musiikki on myös viihdyttävää, mutta se on loppujen lopuksi vain hyvä bonus! En siis usko olevani kovinkaan väärässä, jos sanon, että Idolseissa ensisijaisesti tulee se ihminen/idoli ja sitä seuraa musiikki. Eli jo lähtökohtaisesti olemme eri asetelmassa.

Idols-ohjelmaformaatin ensisijainen tarkoitus ei myöskään liene saattaa maailmaan esim. aikaa kestävää, uusia uria aukovaa, mielenkiintoista musiikkia, vaan sen ensisijainen tarkoitus lienee tuottaa nopeaa tulosta kvartaalitalouden alla kamppailevalle musiikkiteollisuudelle ja Idols-formaatin keksineille oikeuden omistajille rojalteina. Ymmärrän kuitenkin hyvin ko. formaatin olemassa olon ja sen tarkoituksen. Nuoret tarvitsevat idolinsa ja jos niitä näin nykyään maailmaan saatetaan, niin sehän vaan passaa. Itse kuitenkin iloitsen siitä, että ollessani nuori, meidän idoleita olivat mm. Sex Pistols, Stray Cats ja Hurriganes, idoleita, jotka ovat kestäneet ajan hampaan ja inspiroivat edelleen tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Minun lapsuuteni aikakauden idoleista, Bay City Rollers taisi olla lähimpänä näitä tämän päivän idoleita - olihan heillä toki hauskat vaatteet! Itselleni yksi musiikin tärkeistä arvoista on se, että se kestää aikaa. Tänä päivänä, etenkin Idols/Popstars -tuotannon parissa, se ei tunnu olevan arvo eikä mikään.

Puhumattakaan muotiasioista, joissa Lemonator-yhtyeenä olemme myös auttamattoman surkeita, aiheesta jopa huolestuttavan vähän kiinnostuneita yksilöitä. Idolseissahan muoti on varsin voimakkaasti läsnä ja olennainen osa koko formaattia. Koko nykyajan populaarikulttuuri vaikuttaa olevan enemmän tai vähemmän erilaisten muotivirtausten esittelykampanjaa kuin innovatiivisen ja inspiroivan musiikin toteuttamiskenttä. Vaikuttaa siltä, että monille stailaus ja tyyli ovat lauluja tärkeämpää – se on mielestäni surullista. Ja jos nyt saan vähän paasata, niin siinä vaiheessa kun Idols-tuomariston keskuudessa ruvetaan puhumaan kandidaattien "karisman" lisääntymisessä, kun pitäisi vain kehua stylistien ansiokasta työtä, huomaan, että minun on vaikea välillä ymmärtää, että mitä nuo musiikin ammattilaiset oikein puheillaan tarkoittavat. En ymmärrä miksi sanat ”karisma” ja ”stailaus” sekoitetaan niin usein keskenään juuri tässä formaatissa.

Lisää surua mielessäni aiheuttaa esim se, että Idols-ohjelman aikana kaikki kilpailun kandidaatteja koskevat iltapäivälehtien jutut luetaan populaarikulttuurin jutuksi, jotka siten täyttävät tämän kiintiön ko. lehdissä, jonka seurauksena monien kiinnostavien nousevien tai konkariartistien jutut jäävät kirjoittamatta. Ne eivät, kuulemma, lehtien päättävien tahojen mielestä ole yhtä kiinnostavia, kuin televisiossa esillä olevat laulajakokelaita koskevat kirjoittelut. Valitettavasti tuollaisella asenteella on aika yksipuolistava vaikutus populaarikulttuurin medianäkyvyyteen. Mainitsiko joku tässä vaiheessa sanat ”kvartaalitalous”, ”ahneus” & ”pelko”?

Niinpä, oman mielenterveyteni takia ajattelen, että olemme eri alalla. Ja tämä siksi, että en turhautuisi pohtiessani arvostamieni ihmisten saamaa kohtelua, kun he jäävät populististen ja lyhytnäköisten tarkoitusperien jalkoihin kamppaillessaan, omasta mielestäni, hyvien arvojen puolesta.

Mutta vielä Idols-ohjelmasta: Sehän on, etenkin alkumetreillään, vallan viihdyttävää katsottavaa!!! Formaatti on kekseliäs, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Parhaimmillaan ohjelma antaa oikeasti lahjakkaille ihmisille mahdollisuuden oikeaan uraan musiikin parissa. Minusta on ollut ilo seurata esim Antti Tuiskun uraa, jossa herra on tehnyt isolla sydämellä musiikkiaan ja uskoo selkeästi jokaiseen astumaansa askeleensa. Sellainen on hyvä idoli. En väitä kuuntelevani Antin musiikkia kotonani, mutta enpä taida kuulua hänen kohderyhmäänsäkään. Arvostan kuitenkin hänen työtään ja sitä pieteettiä, jolla hän on alalleen omistautunut. Myös Jani ja Hanna ovat paikkansa parrasvaloissa ansainneet. Minä toivotan heille kaikkea hyvää omilla urillaan. Tämän vuoden idoleista Katri Ylanderista tuli sellainen fiilis, että hänellä on samankaltaiset motiivit musiikin tekemiseen ja esittämiseen kuin itselläni, joten ajattelin auttaa tyttöä kirjoittamalla hänelle mielestäni hyvän laulun. Eipä asiaan sen kummempaa mystiikkaa liity. Toivon hänellekin pitkää ja antoisaa uraa musiikin parissa.

Huonoimmillaan Idols/Popstars/jne -formaatit tuottavat maailmaan levyjä, joita ei olisi pitänyt alkuunkaan julkaista, sellaisia, joista loppujen lopuksi seuraa ainoastaan pettyneitä kuluttajia, unohdettuja/turhautuneita artisteja ja paljon haitallista jätettä luontoäidille rasitteeksi. Kaikkea ei voi saada heti-nyt-tässä-nopeasti, se on fakta, ja minua ainakin huolestuttaa, että nämä formaatit opettavat juuri toista nuorille. Hyvien asioiden eteen pitää tehdä paljon töitä, se ei ole muuttunut miksikään, vaikka meillä nykyään onkin kännykät, läppärit ja netti. Katson myös kauhulla, kuinka nykyajan nuoret heittäytyvät estottomasti julkisuuden alttarille tietämättään, että mitä kaikkea seuraa, kun luopuu noin räikeästi omasta yksityisyydestään. Enkä nyt puhu ainoastaan Idolseista. Onhan siinä jotain traagista, kun erään tutkimuksen mukaan nuorten toiveammattilistan kärkisijalla on tällä hetkellä ”Julkkis”.

Ja ihmiset, uskokaa tai älkää, rahalla ei ole Katri-yhteistyöni kanssa mitään tekemistä. Suomen kokoisessa maassa kun harvoin on tarjolla sellaisia summia rahaa, että kannattaisi myydä sieluaan suuntaan jos toiseenkaan vain setelinipun takia. Säveltäjän työ on aika lähellä papin tai poliisin työtä, eli kutsumusammatti tämä on – se on tullut äidinmaidon mukana.